FANDOM


Purifier
Purry
Tuntematon
Sukupuoli Tuntematon
Tilanne Kuollut, elossa, kuollut, elossa, kuollut, elossa, kuollut, elossa, kuollut, elossa, kuollut, elossa, kuollut, elossa, kuollut, elossa
Ammatti Puhdistaja
Ryhmä Pimeyden Metsästäjät


Purifier (The Purified One), tunnettu aiemmin nimellä Ficus, on toasta mutatoitunut useiden sielujen muodostama kollektiivisuus, joka johtaa entiteetti Biancan palveluksessa toimivaa Pimeyden Metsästäjien alajärjestöä. Hänet tunnetaan Onu-Metruun tehdystä terrori-iskustaan sekä Ath-Korossa väliaikaisesti sijainneiden Nimdan sirujen ryöstämisestä Varjotulle.

Elämäkerta Muokkaa

Toa Ficus oli alkujaan yksi kolmesta Mustan Käden perustajasta, yhdessä kahden muun maan toan Herran ja Nurukanin kanssa. Varhaisen Käden tiedeosastoa johtanut Ficus toi järjestöön mukanaan kaksitoista Arkkikranaa, jotka ainutlaatuisine voimineen jaettiin kesken Mustan Käden hiljalleen muodostuvan johtajiston. Paljastamatta kuulamaisten objektien todellista luonnetta, kranat nopeasti sulautuivat osaksi käyttäjiään. Metru Nuin sodan aikana Ficuksen todelliset motivaatiot alkoivat paljastumaan, kun Pimeyden metsästäjille salaa rakenteilla ollut KAL-projekti kostautui ja Ficus joutui raivostuneen kenraali Nurukanin käsiin. Ficus kuitenkin voitti taistelun, mutta joutui välittömästi tämän jälkeen kenraalinsa apuun syöksyneen luutnatti Killjoyn kohteeksi. Kralhi onnistui surmaamaan järjestönsä valheella rakentaneen toan, mutta neuvoston jäseniltä hiljalleen sodan aikana sieluja kerännyt Ficus rakensi ruumiinsa uudelleen käytännössä tyhjästä, Arkkikranojen orgaanisen massan regeneraatiokykyjen avulla.

Ficus

Ficus Mustan Käden perustamisen aikaan.

Varjotun kanssa pitkin sotaa kauppaa käynyt Purifier loikkasi pysyvästi Metsästäjien puolelle, joiden riveistä hän hitaasti jatkoi Käden kahdentoista neuvoston jäsenen eliminointia. Kuula kuulalta yhä useampi sielu liittyi Purifierin ruumiin sisällä vellovaan mielien sekamelskaan ja Metru Nuin sodan lopussa metsästäjällä olikin hallussaan kahdestatoista kuulien käyttäneistä jo kahdeksan. Purifier myös käytti hyväkseen metsästäjien operaation tuhota pahasti sodan jälkeen rappeutuneen Mustan Käden ja surmasi entisen oikean kätensä, tiedeosaston päällikkö Nizin. Hänen kuulansa Purifier kuitenkin jätti rakentamalleen Kommandolleen ja pojalleen Sarajille, jotta Purifierinkin toimia alusta asti ohjaillut Bianca kykenisi palauttamaan vahkin pyyhityt muistot, kun tilanteestaan tietämätön agentti pääsisi tarpeeksi lähelle seuraavaa kuulaa ja seuraavaa kohdettaan.

Baterra-asemalla majaa pitävä Purifier alkoi muutama kymmenen vuotta ennen Ath-Koron välikohtausta kokoamaan itselleen tiimiä, johon kuuluvat muun muassa häntä palveleva Ko-Metrun laivaston Kapteeni, useita entisiä Mustan Käden vahkeja, sekä useita hirviömäisiksi mutatoituneita Pimeyden Metsästäjiä.

Mustan Käden kenraaliksi noussut, koston sokeuttama Killjoy on ottanut yhteen Purifierin kanssa useita kertoja ensimmäisen kohtaamisensa jälkeen ja jokainen kerta kun Killjoy on onnistunut surmaamaan Purifierin on tämä joko onnistunut regeneroimaan itsensä takaisin henkiin, tai häntä korjattu keinotekoisesti KAL-projektin teknologialla. Jokainen kerta, kun Purifier on surmattu ja hän on käyttänyt arkkikranojen energiaa itsensä uudistamiseen, hänen fyysiset voimansa ovat lisääntyneet kollektiivisuuteen lisäytyneen sielun omistajan verroin. Onkin todennäköistä, että Purifier on antanut itsensä tulla surmatuksi tahallisesti, sillä näyttää, että kuulien sielujen kanssa yhtyminen on mahdollista ainoastaan kuoleman partaalla. Yhdeksän yhdistymisen jälkeen Purifierin voimat ja hänen mieliensä kaaos ovat kuitenkin nousseet tasolle, jossa sielujen absorbointi onnistuu ilman ruumiin tuhoutumista. Yksitoista kahdestatoista kuulasta itseensä liittäneenä Purifierilla on enää yksi kohde jäljellä; Killjoy.

Purry7

Puhdistaja kuten hänet nähtiin seikkailumme alkaessa.

Jokaisen kuolemansa myötä Purifierin kehon regeneraatio on vienyt olennon olemusta yhä kauemmaksi toasta ja ylipäätään biomekaanisesta olennosta. Miltei täysin orgaaniseksi mutatoitunut Purifier on aikojen saatossa menettänyt molemmat silmänsä ja hänen piirteisiinsä kuuluvat lähinnä entisestään pitenevät valtavat hampaat.

Luonne ja motiivit Muokkaa

Purifierin päänsisäisiä tapahtumia voi kuvailla ainoastaan kaoottisiksi. Yhdentoista mielen ja yksientoista muistojen luoma hulluus ilmenee pääasiassa vahvoina mielialanvaihteluina, milloin minkäkin sielun ollessa eniten pinnalla. Useimmiten sieluista kaikki ovat kuitenkin aktiivisina samanaikaisesti, tehden Purifierista ajatustensa kanssa kamppailevan sadistisen psykopaatin. Silloin tällöin, usein tuoreeltaan uuden arkkikranan kanssa yhdistymisen jälkeen, Purifierin käytös muuttuu suorastaan eläimelliseksi, kaiken kontrollin kadotessa. Tällaisissa tilanteissa Kapteeni on usein luovuttanut Purifierin Varjotun haltuun odottamaan, että olento löytää taas itsehillintänsä.

Kyvyt Muokkaa

Yhdentoista kuulan entisien omistajien fyysiset voimat ovat kaikki kerääntyneet Purifierin kehoon, tehden hänestä käytännössä täydellisen lähitaistelijan. Purifierin lyönnit, potkut, hypyt ja kaikki muut lihaksiin pohjautuvat toiminnot ovat yli kymmenkertaiset tavalliseen toaan nähden, olennon sisällä virratessa mainittujen sotureiden lisäksi myös ainakin Vortixxin, Kromidin ja ehkä jopa myös Makutan voimaa. Ällistyttävien fyysisten ominaisuuksiensa lisäksi Arkkikranojen orgaanisen massan mukanaan tuomat regenraatiovoimat ovat vieneet Purifierin pisteeseen, jossa tämä välittömästi pystyy kasvattamaan itselleen uusia ruumiinosia ja parantamaan haavoja.

Arkkikranat Muokkaa

Pääasiassa Purifierin hallussa olevat Arkkikranat, tai tuttavallisemmin "kuulat" lienevät paljon Purifieria itseään vanhempia esineitä ja matoran Mavrah onkin esittänyt teorian, että ne olisivat peräisin Onu-Metrusta löytyneestää ikivanhasta Bohrok-kammiosta. Kuulat itsessään eivät tunnu olevan Purifierin jahdin kohde, vaan sielut, jotka niiden sisälle ovat joutuneet vangiksi. Purifierin suunnitelmaan kuuluukin luultavasti pääasiallisesti sielujen kerääminen samaan ruumiseen, enemmän kuin itse kuulien omistaminen. Lisäksi kahdentoista pääasiallisen kuulan pohjalta on rakennettu useita keinotekoisia yksilöitä, kuten Toa Ficuksen itsensä luoma ensimmäinen kommando, Saraji.