FANDOM


”...”
— Qor Nuin tyrmissä lausutut pisteet


Malline:Hahmo

Negatronie on täydellisen paha hahmo, joka syntyi Liokun halkeamisessa. Negatronien on nimennyt Positronie itsensä mukaan. Itsensä hän nimesi löytämänsä lentävän akvaarion mukaan.

ElämäkertaMuokkaa

Lioku vietti paljon aikaa LeMetru -ninjaklaanin kellarissa, missä hän kokeili kaikennäköistä jännää. Hän tapasi tutkia mieliä ja valmistikin laitteen, jolla hänen oli tarkoitus halkaista testikohteena oleva jättiläis-Niazesk, mutta sen rimpuilu sai testin epäonnistumaan ja Lieko halkeentui itse. Hän muuttui kahdeksi olennoksi, pieneksi Positronieksi ja suuremmaksi Negatronieksi. Toisin kuin Positronie, Negatronie omisti ainoastaan negatiivisiä tunteita kaikkeutta kohtaan. Hän ensimmäisenä hakkasi Kanohi Kualsin rumaan kuntoon, jotta voisi saada sen päähänsä ja aloittaa julman uransa Metru Nuin ulkopuolelta. Vahkit kuitenkin pyydystivä ja kuljettivat hänet Qor Nuin uuden vankilan tyrmiin. Siellä hän altistui Kraatan vaikutukseen, joten hän alkoi muuttua infektoituneeksi, erilaiseksi pahaksi itsekseen. Hän murhautti jokaisen saarella vastaan tulleen olion.

Qor Nui lopulta hylättiin ja Negatronie joutui kitumaan sellissä niin kauan, kunnes sai tarpeeksi energiaa vankilan seinän räjäyttämiseen ylikuormitettavalla vesikilvellään. Negatronie pakeni hyökäten jokaisen vastaan tulevan olennon kimppuun. Kunnes kuoli Uroijegenillä taistelussa Tiikeliä vastaan. Koska Positronie eli ja voi hyvin regeneroitui Negatronie ja aloitti uuden hyökkäyksen. Tällä kertaa aikoen tuhota Die Tärtän, mutta jätti hyökkäyksen kesken, jotta Kraata pääsisi infektoimaan erään lähes hukkuneen Salaman Matoranin.

UlkonäköMuokkaa

Negatronie on musta kuin taustasäteily, harmaa kuin masennus. Hänen selässään näkyvä pieni neonvihreä valo on erittäin kiinnostava ja saa tyhmät rahit lähestymään sitä, tullen yleensä syödyksi. Negatronien ankeriasmainen rakenne vastaa Liokun ruumiinrakennetta, mutta omaa enemmän piikkejä ja lihaksia. Negatronie on kokonaispituudeltaan noin seitsemän Bioa. Negatronien silmiin ei ole katsomista, koska niistä kuvastuu vain pahaa. Negatroniella on suu, jolla hän syö olennoilta elämän saadakseen itselleen energiaa. Hänellä on hännän päässä on ylikuormitettava vesikilpi, joka vaatii erittäin paljon energiaa, joten hän ei käytä sitä lähes koskaan.

LuonneMuokkaa

Negatronie vihaa kaikkea, eikä tunne empatiaa mitään kohtaan. Hän haluaa vain tuhota. Eniten hän haluaisi tappaa Positronien, mutta ei pysty siihen, joten tyydyttää kiukkuaan tuhoamalla kaiken muun.

Kyvyt Muokkaa

  • Negatronie voi kuolla vain, jos Positronie on kuollut. Tämä tuottaakin pulmia, sillä heidät täytyisi tappaa täsmälleen samaan aikaan.
  • Negatronieta voi kuitenkin satuttaa. Mutta tullessaan tilaan, jossa hänen pitäisi kuolla, alkaa ruumis muuttua mustaksi aineeksi, joka muotoutuu takaisin Negatronien alkuperäiseen muotoon.
  • Negatronie pystyy käyttämään muiden lajinsa edustajien tavoin kanoheja, jos ne vain ovat muotoiltu sopiviksi.

TyökalutMuokkaa

  • Negatronien ylikuormitettava vesikilpi vaatii erittäin paljon energiaa ja tuottaa myös erittäin voimakkaan iskun. Tälläinen isku voisi hajoittaa kallion lähes täydellisesti.

TriviaaMuokkaa

  • Negatronien nimi on antilelektronin eli positronin väännös. Posi = Positiivinen, jonka vastakohta Negatiivinen = Nega. Tronie on taas hahmon suunnittelijan nimimerkki Bio-Klaanissa sekä lukuisissa muissa paikoissa.