FANDOM


Itroz
Makuta
Sukupuoli Ei tiedossa
Tilanne Kuollut
Ammatti Tiedemies
Ryhmä Makutan Veljeskunta
Naamio Tuntematon



Itroz oli rauhanomainen tiedemies-makuta joka oli erikoistunut bakterologiaan ja myöhemmin mielitutkimukseen.

ElämäkertaMuokkaa

ElämäMuokkaa

Itroz luotiin samaan aikaan muiden Makutoiden kanssa pitämään huolta tuoreesta Universumista. Alunperin hän erikoistui bakteereihin ja kehitti monia lääkkeitä. Hän perusti tukikohdan Rozumin saarelle jotta saisi toimia rauhassa. Hän kiinnostui mielestä ja alkoi tutkia ahkerasti aivoja ja mieltä, ja kuuli myös Nimdasta saarella eläneeltä turagalta. Saaren matoranpopulaatiota käytettiin bakteeritesteissä, ja kaikki kuolivat Hopearuttoon. Itroz ei välittänyt kollegoidensa kokeista vaan ryhtyi itsepintaisesti etsimänä Nimdaa. Hän tutki legendat, arkistot, autiot saaret ja lopulta löysi Ath-Koron. Hän kuuli munkeilta kuudesta sirusta. Kun hän pyysi tutkimustarkoituksiin sirua, hänelle neuvottiin Delta-sirun sijainti Nimdasaarelta. Makuta löysi kuin löysikin sirun ja teki siitä tiettyjä tutkimuksia ennenkuin palautti sirun. Ath-munkkien kulttuuri ja uskovaisuus teki Makutaan syvän vaikutuksen.

Itroz aloitti Projekti Nimdan, täydellisen mielensisäisen aseen luomisen. Hän päätti tehdä sen naamion muodossa, ja alkoikin tehdö koekeappaleita. Samalla hän eristyi jatkuvasti enemmän ulkomaailmasta. Itroz upputui kokonaan projektiinsa ja unohti Veljeskunnan, muun maailman. Hän alkoi menettää todellisuudentajuaan ja luuli muiden Makutojen yrittävän tappaa hänet. Syytä tähän "flippaukseen" ei tiedetä, mutta lopulta hän alkoi saada Cencordiksi nimeämäänsä naamiota valmiiksi. Samaan aikaan osui kuitenkin Destralin Vallankumous, ja Itroz teloitettiin Miserixin kannattajana.

PerintöMuokkaa

Tuhansien vuosien jälkeen, toa Matoro nappasi mukaansa Destralilta seinälle aseteun Cencordin. Vielä pidemmän ajan jälkeen naamio alkoi toimia erikoisesti: Matoro tunsi naamiossa olevan toisen mielen, joka tavoitteli Nimdaa. Toa löysi tekstin "Makuta Itroz: Projekti Nimda"- naamiosta ja aloitti tutkimuksensa ensin Destralilta ja sitten Rozumilta, josta hän löysi Makutan päiväkirjan.

LuonneMuokkaa

Itroz on pasifistinen ja elämää kunnioittava Makuta, joka keskittyy enemmän tutkimustyöhön kuin valloituksiin. Hän ei pitänyt Destralin ilmapiiristä tai Makutoista joten vetäyti omaan tukikohtaansa Rozumille. Hän omisti elämänsä täydellisesti tutkimustyölle, joskin tutkimustyön motiivit ovat pimennossa. Itrozia kiinnosti myös erittäin paljon Ath-uskonto ja hän vietti paljon aikaa munkkein kanssa.

KyvytMuokkaa

  • Taidot: Itroz on viisas ja hyvämuistinen tiedemies, joka piti uusien asioiden tutkimisesta. Hän oli myös periksiantamaton ja teki asiat aina loppuun asti. Lisäksi Makutana hän tiettävästi osasi taistella. Erikoisaloja olivat bakterologia ja myöhemmin mieli.
  • Kyvyt: Itroz hallitsee tyypillisiä makuta-voimia.
  • Naamio: Itroz kantoi suurta Matatua, telekinesian naamiota.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.